Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua asumiseen liittyvissä asioissa. Toiminta on vapaaehtoista, mutta kaikilla on mahdollisuus osallistua oman kykynsä ja halunsa mukaisesti.
Jokainen asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa talon asumisviihtyvyyteen ja osallistua omalla tavallaan yhteisöllisyyteen. Tekojen ei aina tarvitse olla suuria, mutta voit saada naapurisi hyvälle tuulelle vain tervehtimällä piha-alueella.
Omasta kodistaan ja sen lähiympäristöstä huolehtiminen, yhteistyö ja turvallisuus luovat pohjan hyvälle asumisympäristölle ja sitä tukevat niin Itätuuli kuin taloissa toimivat asukastoimikunnat. Asukastoimikunnan tärkein tehtävä onkin tukea asumisviihtyvyyttä ja toimia asukkaiden edunviejänä.
Asukastoimikunta on asukkaiden oma järjestö, minkä perusta muodostuu asukaskokouksessa, joita järjestetään vähintään kerran vuodessa. Asukaskokous valitsee taloon asukastoimikunnan tai yhteyshenkilön. Asukastoimikunnan puheenjohtaja toimii talosta ulospäin, eli on tiedonvälittäjä Itätuulelle asukastoimikuntaa koskevissa asioissa.
Asukastoiminnan kautta on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan ja ottamaan kantaa aivan yhtiön hallitukseen asti. Itätuulen hallituksessa on kaksi asukasedustaja paikkaa, jolloin asukkaat saavat äänensä kuuluville myös hallitukseen.